TILASTOKATSAUS 3.2.2025
Kitkarenkaiden osuus kasvaa
liikenteessä ja liikenneturmissa
Nastarenkaat yhä yliedustettuna talvikauden kuolonkolareissa
Nastattomien talvirenkaiden eli kitkarenkaiden osuus henkilöautojen talviliikenteessä on noussut kymmenessä vuodessa noin 13:sta reiluun 20 prosenttiin. Samaan aikaan on kasvanut myös kitkarenkaiden osuus kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa. Nastarenkaat ovat kuitenkin yhä yliedustettuna talvikelillä tapahtuneissa kuolonkolareissa suhteessa niiden esiintymiseen talviliikenteessä.
OTI:n onnettomuustietorekisterin mukaan kitkarenkaiden osuus marras–maaliskuussa 2014–2023 talvirenkailla aiheutetuista talvikelionnettomuuksista oli 10,4 prosenttia. Kyseisellä rajauksella tapahtui keskimäärin 15,4 kuolonkolaria vuodessa eli keskimäärin 10 tapausta vähemmän kuin vuosina 2004–2013. Myönteistä kehitystä selittää erityisesti ajonvakautuksen yleistyminen henkilöautoissa. (ks. graafi A)
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat ovat arvioineet renkaat riskitekijäksi noin joka kolmannessa talvikelionnettomuudessa. ”Tutkijalautakunnat eivät kuitenkaan ota kantaa siihen, olisiko olosuhteisiin nähden paremmat renkaat voineet estää onnettomuutta tai lieventää sen seurauksia. Sen arvioimiseksi tarvittaisiin tarkempaa tapauskohtaista analysointia”, tutkiva viestintäkonsultti Jouko Lahti toteaa.

Vuosittain yli 40 000 autoilijaa vaihtaa nastoista kitkoihin
Kitkarenkaiden osuus Suomen markkinoille toimitetuista henkilöauton talvirenkaista ETRMA:n jäsenyritysten myyntikanavissa oli peräti 27,5 prosenttia vuonna 2024. Kitkarenkaiden osuus markkinatilastossa on ollut 2020-luvulla keskimäärin 8,8 %-yksikköä korkeampi kuin vuosina 2015–2019. ETRMA:n tilasto kattaa suurimmat rengasvalmistajat ja valtaosan Suomen talvirengasmarkkinoista. (ks. graafi B)
Talvirenkaiden markkinakoko on pysytellyt viime vuosina noin 1,9 miljoonan renkaan tuntumassa, joten uudet talvirenkaat on hankittu vuosittain keskimäärin 475 000 autoon. ”Markkinatilastojen valossa vuosittain yli 40 000 autoilijaa näyttäisi vaihtaneen nastoista kitkoihin. Karkeasti arvioiden joka kymmenes nastakuski on siirtynyt käyttämään kitkarenkaita viimeisen viiden vuoden aikana”, Lahti päättelee.

Kitkarenkaat lähes joka neljännessä autollisessa kotitaloudessa
Kitkarenkaiden yleistymistrendi näkyy myös Väyläviraston asiakastutkimuksissa. Kitkarenkaat olivat viime talvena käytössä jo 23,5 prosentissa autollisista kotitalouksista, kun osuus vuonna 2018 oli vain 15,3 prosenttia. Osuudet sisältävät myös usean auton kotitaloudet, joissa autot on varustettu eri talvirengastyypeillä. Tulokset on painotettu maakuntien asukasmäärän mukaan. (ks. graafi C)
Vuoden 2024 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksen tausta-aineistosta ilmenee, että kitkarenkaiden käyttö painottuu eteläiseen Suomeen. Esimerkiksi Uudellamaalla kitkarengastalouksien osuus oli 35 prosenttia, kun Keski-Suomessa se oli vain 18 prosenttia. Aiempien selvitysten mukaan kitkarenkaita käytetään etenkin uudemmissa henkilöautoissa, joilla myös ajetaan keskimääräistä enemmän.

Mielikuva nastarenkaiden ylivertaisuudesta murenemassa
Kitkarenkaiden suosion kasvu oli nähtävissä jo tieliikennelain seurantatutkimuksessa vuonna 2021. Se oli odotettavissa myös Trafin kitkarengastutkimuksen perusteella vuonna 2015. Tosin tuolloin nastarenkaiden tuoman turvallisuuden tunteen arvioitiin vaikuttavan valmiuteen siirtyä käyttämään kitkarenkaita näin:
”Nastarenkaiden tuoma ajateltu turvallisuus ääriolosuhteissa on niin voimakas henkilökohtainen tunne, että tieto nastarenkaiden haitoista ei riitä kääntämään valintaa. Tilanne paranee sitä enemmän, mitä omakohtaisempia koetut haitat ovat kuten esimerkiksi uraiset tiet ja omakohtaisesti koettu melu.”
Rengasalan kehitystä pitkään seuranneen konsultin mukaan myytti on vähitellen murenemassa omakohtaisten kokemusten ja kunkin lähipiirin suositusten myötä. ”Laadukkaat kitkarenkaat ovat talviajossa ihan yhtä turvallisia kuin nastarenkaat. Liikenteessä tarvittaisiin vain ripaus lisää ennakointia renkaista riippumatta.”
”Myös 3PMSF-merkityt allseason-renkaat ovat täysin laillisia Suomen talviliikenteessä. Niiden jääpito ei kuitenkaan yllä vielä läheskään pohjoisiin olosuhteisiin suunniteltujen talvirenkaiden tasolle”, Lahti huomauttaa.
Lisätietoa:
