Traficom: Talvirenkaat alle sään ja kelin mukaan - Uudet talvirengassäännöt seurannassa

26.10.2021

Talvirenkaita tulee käyttää, jos sää tai keli sitä edellyttää marras–maaliskuun aikana. Sää- ja keliperusteisuus talvirenkaiden käyttöönotossa merkitsee kuljettajalle entistä tarkempaa ajo-olosuhteiden seurantaa. Tuoreen seurantatutkimuksen mukaan autoilijat ovat omaksuneet uudet talvirengassäännöt varsin hyvin.

Kesäkuussa 2020 voimaan tulleessa tieliikennelaissa talvirengaspakko muuttui keliperusteiseksi ja nastarenkaiden käyttöaikaa rajattiin kevätkaudella. Talvirengasmääräykset uudistettiin vastaamaan paremmin Suomen vaihtelevia keliolosuhteita. Tavoitteena on lisätä autoilijoiden omaa vastuullisuutta turvallisesta, sujuvasta ja ympäristöystävällisestä liikenteestä.

Uudistuksen vaikutuksia rengaskäytäntöihin ja liikenneturvallisuuteen arvioitiin Traficomin teettämässä kaksivuotisessa tutkimuksessa. ”Suomalaisautoilijat ovat tottuneet jo aiemmin vaihtamaan talvirenkaat alle kelien mukaan. Viime syksynä renkaanvaihdot ajoittuivat tavallista myöhempään poikkeuksellisen leudon syksyn myötä”, seurantatutkimuksesta vastannut viestintäkonsultti Jouko Lahti valottaa.

"Etukäteen pelättiin, että uusi laki voisi johtaa lisääntyvään kesärenkailla ajeluun talvikeleillä. Tätä ei onneksi tapahtunut. Alkuvuodesta 2021 toteutetussa parkkipaikkaseurannassa kesärenkaiden osuus oli vain 0,3 % eli saman verran kuin vastaavassa tutkimuksessa vuonna 2018", sanoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin erityisasiantuntija Riikka Rajamäki.

Lue lisää...

25.11.2021Yle: Talvirenkaiden vaihtoa voi nykyään lykätä, mutta se voi tulla kalliiksi
15.11.2021Ilta-Sanomat: Arvotko yhä kitkojen ja nastojen välillä? Tämä testi saattaa auttaa tekemään päätöksen
04.11.2021Aamulehti: "Mihin tarvitaan asvalttipäällysteitä vereslihalle rouhivia piikkikumeja kaupungissa ja pääteillä?"
01.11.2021E-S Media/Helsingin Uutiset: Uudenlainen seuranta paljasti, kuinka moni ajaa Helsingissä nastoilla
01.11.2021STT/Keskisuomalainen: Tänään käynnistyvä talvirengaskausi vaatii autoilijalta valppautta
31.10.2021HS: Marraskuu alkaa tavanomaista lämpimämpänä, mutta talvi­renkaiden suhteen sää­ennusteita kannattaa seurata tiiviisti
26.10.2021Traficom: Talvirenkaat alle sään ja kelin mukaan - Uudet talvirengassäännöt seurannassa
25.10.2021Fintraffic, LVM, YM: Kiinnitä huomiota rengasvalintasi turvallisuuteen ja ympäristövaikutuksiin
22.10.2021Autoliitto: Talvirenkaiden vaihto ei yksin takaa turvallisuutta
20.10.2021Väylävirasto: Talvi- ja pimeän ajon nopeusrajoitukset otetaan jälleen käyttöön

Siirry arkistoon »